On taas aika nostaa katse pölyisistä tutkimuksista ja hengittää välillä. Olen viettänyt viimeset kaksi viikkoa tämän projektin osalta nenä tiukasti tutkimussuunnitelmassa. En arvannut näin käyvän, koska kyseessä on kuitenkin suht lyhytaikainen ja sitä kautta kevyt projekti. Huomasin kuitenkin kipuilevani haparoivan keskittymisen kanssa, joten päätin tehdä asialle jotain.
Projektin alusta asti olen halunnut panostaa taiteen soveltavan käytön opiskeluun ja sen vaikutusten mittaamiseen. Aiheen haasteellisuus kiehtoo. Kuinka mitata jotain täysin aineetonta? Onnekseni kulttuurintutkimisessa ei voi kamalasti tehdä mitään väärää, koska tutkimuksella pyritään tulkitsemaan paikallisia ja sen hetkisiä ilmiöitä. Samasta aiheesta voi tehdä monta tutkimusta eri näkökulmista, päätyä aivan erilaisiin tuloksiin, mutta silti ne ovat kaikki yhtä oikein. Tämän ajatuksen saattelemana päädyin tutkimaan, että miten niitä tutkimuksia oikein tehdään.
Ensiksi tehdään tutkimussuunitelma. Aivan kuin markkinointitiimimme on tehnyt markkinointisuunnitelman selkeyttääkseen omaa tekemistään. Löysin hyvät ohjeet tutkimussuunitelman tekoon eräästä lähdeaineistosta ja sen pohjalta oli suhteellisen helppo alkaa kirjoittamaan. Suunnitelmasta tuli neljä sivua pitkä ja sen kirjoittamisen aikana päädyin siihen, että lopullinen tuotoksemme tulee olemaan selvitys. Tämän projektin osalta aika ei valitettavasti tule riittämään vastausten tarkempaan analysointiin, joten emme voi kutsua valmista tuotetta tukimukseksi. Lopputulos itsessään ei vaikuta tutkimusprosessiin, joten pääsemme tekemään samoja asioita kuin tutkimuksentekijätkin.
Teoreettista viitekehystä valitessani uppouduin Theseuksesesta löytyviin opinnäytetöihin muutamaksi päiväksi. Kävin läpi viitisentoista työtä. Valitsin viitekehykseen kaksi tutkimusta jotka keskittyvät nettikiusaamiseen. Heidi Vuokilan vuonna 2013 julkaiseman Nettikiusaaminen uutena ilmiönä sekä Tommi Vuorman vuonna 2014 tekemän selvityksen Pudasjärveläisten seitsemäsluokkalaisten käsityksistä kiusaamisesta Facebookissa. Lisäksi valitsin Annamari Rajaniemen kirjoittaman raportin HERUUKS-hankkeesta, jossa tutkitaan forum-teatterin mahdollisuuksia nuorisotyössä. Tämä viimeksimainittu sopii loistavasti koko projektimme taustamateriaaliksi, koska raportissa käydään seikkaperäisesti läpi forum-teatteriesityksen työstö ja kulku. Suosittelenkin sitä luettavaksi kaikille joita projektimme kiinnostaa.
Kävimme tällä viikolla haastattelemassa erästä paikallista luovan ilmaisun ryhmää, joka koostuu hieman kohderyhmäämme nuoremmista lapsista. Oli lohdullista kuulla, että nämä nuoret eivät olleen kohdanneet kiusaamista sosiaalisessa mediassa. Heidän somen käyttönsä painottui kahdenkeskiseen viestintään WhatsAppissa. Kyseisten lasten vanhemmat ovat kenties selvillä WhatsAppin lukuisista kiusaamistilanteista, koska haastattelemamme lapset eivät ole saaneet lupaa osallistua ryhmäkeskusteluihin. He myös tiedostivat palveluiden suojaikärajat, eikä heistä kenelläkään ollut kiinnostusta liittyä esimerkiksi Instagramiin. Lapset kuitenkin kertoivat kuvaavansa puhelimillaan esimerkiksi maisemia ja tovereitaan. Näitä kuvia he lähettivät WhatsAppin kautta lähinnä vanhemmilleen sekä ystävilleen. Tapaaminen oli suhteellisen lyhyt mutta saimme sen aikana jonkinlaisen käsityksen kyseisen ikäryhmän käyttäytymisestä sosiaalisessa mediassa. Itselleni oli mielenkiintoista saada tietää, ettei näitä nuoria edes kiinnostanut heiltä kielletyt sovellukset.
Seuraavaksi olemme suunnitelleet käyntiä nuokkarille, jotta pääsisimme juttelemaan hieman vanhempien nuorten kanssa ja saisimme samalla markkinoitua Teatterikoneen esitystä. Tekemistä siis piisaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti