Tutkimuksen suunnittelua

On taas aika nostaa katse pölyisistä tutkimuksista ja hengittää välillä. Olen viettänyt viimeset kaksi viikkoa tämän projektin osalta nenä tiukasti tutkimussuunnitelmassa. En arvannut näin käyvän, koska kyseessä on kuitenkin suht lyhytaikainen ja sitä kautta kevyt projekti. Huomasin kuitenkin kipuilevani haparoivan keskittymisen kanssa, joten päätin tehdä asialle jotain. 

Projektin alusta asti olen halunnut panostaa taiteen soveltavan käytön opiskeluun ja sen vaikutusten mittaamiseen. Aiheen haasteellisuus kiehtoo. Kuinka mitata jotain täysin aineetonta? Onnekseni kulttuurintutkimisessa ei voi kamalasti tehdä mitään väärää, koska tutkimuksella pyritään tulkitsemaan paikallisia ja sen hetkisiä ilmiöitä. Samasta aiheesta voi tehdä monta tutkimusta eri näkökulmista, päätyä aivan erilaisiin tuloksiin, mutta silti ne ovat kaikki yhtä oikein. Tämän ajatuksen saattelemana päädyin tutkimaan, että miten niitä tutkimuksia oikein tehdään. 

Ensiksi tehdään tutkimussuunitelma. Aivan kuin markkinointitiimimme on tehnyt markkinointisuunnitelman selkeyttääkseen omaa tekemistään. Löysin hyvät ohjeet tutkimussuunitelman tekoon eräästä lähdeaineistosta ja sen pohjalta oli suhteellisen helppo alkaa kirjoittamaan. Suunnitelmasta tuli neljä sivua pitkä ja sen kirjoittamisen aikana päädyin siihen, että lopullinen tuotoksemme tulee olemaan selvitys. Tämän projektin osalta aika ei valitettavasti tule riittämään vastausten tarkempaan analysointiin, joten emme voi kutsua valmista tuotetta tukimukseksi. Lopputulos itsessään ei vaikuta tutkimusprosessiin, joten pääsemme tekemään samoja asioita kuin tutkimuksentekijätkin. 

Teoreettista viitekehystä valitessani uppouduin Theseuksesesta löytyviin opinnäytetöihin muutamaksi päiväksi. Kävin läpi viitisentoista työtä. Valitsin viitekehykseen kaksi tutkimusta jotka keskittyvät nettikiusaamiseen. Heidi Vuokilan vuonna 2013 julkaiseman Nettikiusaaminen uutena ilmiönä sekä Tommi Vuorman vuonna 2014 tekemän selvityksen Pudasjärveläisten seitsemäsluokkalaisten käsityksistä kiusaamisesta Facebookissa. Lisäksi valitsin Annamari Rajaniemen kirjoittaman raportin HERUUKS-hankkeesta, jossa tutkitaan forum-teatterin mahdollisuuksia nuorisotyössä. Tämä viimeksimainittu sopii loistavasti koko projektimme taustamateriaaliksi, koska raportissa käydään seikkaperäisesti läpi forum-teatteriesityksen työstö ja kulku. Suosittelenkin sitä luettavaksi kaikille joita projektimme kiinnostaa. 

Kävimme tällä viikolla haastattelemassa erästä paikallista luovan ilmaisun ryhmää, joka koostuu hieman kohderyhmäämme nuoremmista lapsista. Oli lohdullista kuulla, että nämä nuoret eivät olleen kohdanneet kiusaamista sosiaalisessa mediassa. Heidän somen käyttönsä painottui kahdenkeskiseen viestintään WhatsAppissa. Kyseisten lasten vanhemmat ovat kenties selvillä WhatsAppin lukuisista kiusaamistilanteista, koska haastattelemamme lapset eivät ole saaneet lupaa osallistua ryhmäkeskusteluihin. He myös tiedostivat palveluiden suojaikärajat, eikä heistä kenelläkään ollut kiinnostusta liittyä esimerkiksi Instagramiin. Lapset kuitenkin kertoivat kuvaavansa puhelimillaan esimerkiksi maisemia ja tovereitaan. Näitä kuvia he lähettivät WhatsAppin kautta lähinnä vanhemmilleen sekä ystävilleen. Tapaaminen oli suhteellisen lyhyt mutta saimme sen aikana jonkinlaisen käsityksen kyseisen ikäryhmän käyttäytymisestä sosiaalisessa mediassa. Itselleni oli mielenkiintoista saada tietää, ettei näitä nuoria edes kiinnostanut heiltä kielletyt sovellukset. 

Seuraavaksi olemme suunnitelleet käyntiä nuokkarille, jotta pääsisimme juttelemaan hieman vanhempien nuorten kanssa ja saisimme samalla markkinoitua Teatterikoneen esitystä. Tekemistä siis piisaa! 

MIksi tämä projekti on olemassa?

Ajattelin nostaa tämän saman aiheen omalta osaltani esille mistä Eveliina jo kirjoittikin postauksen.

Kirjoittaessamme projektisuunnitelmaa keskityimme paljon siihen, että miten me saadaan tämä projekti käytännössä toteutettua. Kuitenkin se tärkein ja rahoittajia kiinnostavin asia tässä on tämän projektin lisäarvo ja mikä on idea projektin taustalla. Itse jotenkin koko ajan ajattelin liikaa, että Teatterikone hoitaa sen taiteellisen puolen eli samalla myös somen vaaroista ”valistamisen” (okei, toivon todella, että siitä ei tule valistamista!) ja me hoidellaan kaikki käytännön asiat. Tärkeintähän tässä projektissa on saada uusi keino, jolla voi taistella nettikiusaamista vastaan. 

Eihän se niin mene. Unohdin sen ajatuksen mikä minulla ihan alun perin oli. Mitä jos nuorten someajatteluun voisikin vaikuttaa jo markkinoinnilla? Mitä käy niille nuorille, jotka eivät pääse tai halua tulla katsomaan teatteria? Miten heihin voisi saada yhteyden ja keskustelua aikaan? Mitä kaikkea teatteriesityksen lisäksi voitaisiin tarjota nuorille?

Näistä ajatuksista on hyvä lähteä hakemaan lisäarvoa markkinointisuunnitelmaan. Jotain uutta ja sellaista mikä voisi saada aikaan jotain positiivista. Sen lisäksi tietenkin, että saadaan oikeat ihmiset katsomoon.

Missä kanavissa nuoret sitten liikkuvat? SoMe ja nuoret sivustolla on esitelty vuonna 2015 tehty kyselytutkimus suomalaisten nuorten ja nuorten aikuisten sosiaalisen median käytöstä. Kyselyn toteutti ebrand Suomi Oy ja se oli koko Suomen kattava nettikysely.

Suuri osa ajasta internetissä seikkaillessa menee sosiaalisen median palveluihin ja suurin piikki käytössä sijoittuu alkuiltaan. Suurin osa, 99% vastanneista, käyttää somea kotona ja somea selataan eniten älypuhelimella.  Suosituimmat somekanavat ovat YouTube, WhatsApp, Facebook, Facebook Messenger, Instagram, Spotify, Skype, Snapchat, Twitter ja Feissarimokat. Vuonna 2015 eniten käytettiin YouTubea, WhatsAppia ja Facebookkia, näitä kolmea käytti vastanneista n. 80%. Mobiililaitteilla suosituimmat palvelut olivat WhatsApp, Instagram, Snapchat, KIK Messenger ja Tinder. 13-18- vuotiaiden suosituimmat palvelut olivat WhatsApp ja YouTube kun taas yli 19 vuotiailla Facebook oli suositumpi.

Tämä kertoo markkinoinnillisesti sitä, että kun halutaan tavoittaa nuorimpia, ei kannata mennä sinne Facebookkiin mainostamaan. Ihan vaan näin muistutuksena itselleni.

Kyselyn perusteella somea käytetään ajan kuluttamiseen ja koska kaikki muut ovat siellä. Mielestäni kiusaaminenkin pohjautuu näille kahdelle ajatukselle. On vähän tylsää, mitäs sitä keksisi piristykseksi, no hei kuvaan salaa meidän luokan Pekkaa ja laitan kuvat kavereille ja me nauretaan. Kaverit nauraa, koska kaikki muutkin nauraa. Hauskaahan se vaan on.

Ei some mikään paha mörkö kuitenkaan täysin ole. Monet saavat kyselyn mukaan sieltä vertaistukea, apua, syventävät ystävyyssuhteita ja löytävät uusia tuttavuuksia. Toisille on helpompi pyytää anteeksi viestillä kuin kasvotusten ja toisen on helpompi pyytää apua kommenttiboksissa kuin soittamalla. On siis tärkeää ymmärtää ja korostaa myös somen hyviä puolia ja ehkä jopa käyttää näitä kiusaamisen vastaisessa työssä. Uskon, että moni kiusattu kokee vaikeaksi pyytä apua kasvotusten, joten netissä kynnys avunhuutoon on ehkä matalampi. En tiedä onko nuorten jättämät videot YouTubeen avunhuutoja vai vaan pahan olon purkamista, mutta jäin niitä tänään katselemaan monta putkeen (virhe, maailman pahuus vyöryy päälle) ja tajusin, että kukaan noista nuorista ei olisi koulun ruokalassa noussut pöydälle ja sanonut, että ”hei, minulla on paha olla”. On todella tärkeää, että somen kautta nuori saa äänensä kuuluviin.

Somessa kynnys laittaa sisältöä joko madaltuu tai kohoaa koko ajan riippuen mediasta. Nuorilla on paineita olla aina parempi ja näyttää siloiteltu puoli elämästä, mutta toisaalta anonyyminä voit sanoa melkein mitä vaan. Ebrandin kyselyssä omalla nimellä esiintyessä harkitaan mitä sanotaan (lähes 85% vastanneista) ja anonyyminä ei niinkään paljon (noin 48% vastaajista). Aikuisilla taas tuntuu, että edes omalla nimellä esiintyminen ei estä typerien kommenttien laittamista! Noh ei siitä sen enempää. Nuoret keskustelevat somessa kaikkein mieluiten yksityisesti. He tietävät (74% vastanneista), että kaikki sisältö mitä nettiin tunkee voi sieltä Googlen haulla löytyä vuosienkin päästä.

Hieno juttu mikä tutkimuksessa tuli esille oli se, että 66% mielestä somen käyttöä tulisi opettaa nuorille. Mielellään koulussa ja kotona. Nuoret tiedostavat internetin ja varsinkin somen vaarat ja haluaisivat koulutusta siitä mitä siellä voi jakaa, etsiä ja sanoa. Aika huippua. Mietin tässä, että onko kouluissa mitään somekoulutusta nuorille. Toisaalta mietin, että miten sellaisen voisi järjestää ilman, että siitä tulisi saarnaamista.

Vaikka toivoa on, niin tässä projektissa keskitytään niihin ikäviin juttuihin. Tärkeintä on siis tarjota uusi keino ratkaista nettikiusaamisen aiheuttamia ongelmia. Ehkä jopa saada ihmiset lopettamaan se hemmetin kiusaaminen. Ajattelemaan, että kiusaaminen on väärin ja perseestä. Nettikiusaamisen vastaiseen taisteluun on yritettävä mennä mukaan kaikin keinoin, ehkä forumteatteri voi auttaa. Voiko kiusaaminen koskaan oikeasti loppua? Niin kauan kuin on ihmisiä, on varmasti kiusaamistakin. Tärkeintä on saada kiusatuille apua. Jos me voidaan saada meidän markkinoinnilla joku ajattelemaan, että hei, tarvitsen apua tai hei, olen kiusaaja, se olisi ihan mielettömän hienoa. Sitä kohti.

-Jenna

Lähde

http://www.ebrand.fi/somejanuoret2015/

Rahoitusta rohkeille - mutta myös taitaville

Osallistuin 11.3. järjestettyyn seminaariin Rahoitusta rohkeille. Seminaari oli järjestetty Kisko-klubilla, joten samalla pystyin vähän jo katselemaan millaiseksi tila muuntautuu ja soveltuuko se miten hyvin forumteatteriesitykseen. Siitä ehkä myöhemmin lisää.

Seminaari oli hyvin rakennettu ja paikalla oli todella mielenkiintoisia puhujia. En ala tässä käymään kaikkea läpi, mutta ehkä sellaisia juttuja mitkä meidän projektiin voisivat päteä.

Mietin tuossa projektin alussa yritysyhteistyötä ja sponsorointia, mutta se on nyt jäänyt aivan toissijaiseksi. Se on kuitenkin sellainen alue jota minun pitäisi ehdottomasti vahvistaa. Tärkeimpänä pointtina sanoisin sen, että ensin pitää miettiä, että miksi ja olla intohimolla asiassa mukana ja vasta sen jälkeen miettiä miten ja mitä.

Sponsoroinnin avaintekijöitä:

1.       Vastuullisuus

2.       Osallistaminen

3.       Hyödyntäminen

4.       Vaikuttavuuden mittaus

Tämä projekti ei todellakaan ole ollut kaikkein helpoin ja olen joutunut kamppailemaan itseni kanssa paljonkin, että mitäs nyt kun ei tästä tule täydellistä. Seminaarin lohduttavimmat ja inspiroivimmat lauseet tulivat Jaakko Blombergilta (Yhteismaa ry)

ÄLÄ KYSY, VOIKO JOTAIN TEHDÄ, VAAN MITEN SEN VOI TEHDÄ

DONE IS BETTER THAN PERFECT

Näiden lauseiden voimalla puserretaan tämä projekti loppuun asti!

-Jenna

Mikä somemarkkinointi?

Ajattelin kirjoittaa markkinoinnista, koska seuraavana isona hommana minulla on työparini kanssa markkinointisuunnitelman rakentaminen. Mieleen on herännyt todella paljon kysymyksiä ja ajattelin nyt purkaa niitä sanoiksi ennen, kun päästään käsiksi oikeaan tekemiseen.

Miten saada nuoret teatteriin? Miten nuorille ylipäätään markkinoidaan mitään? Mitä kanavia kannattaa käyttää markkinoinnissa? Mihin kellonaikaan nuorille kannattaa markkinoida? Tuleeko nuoret itse katsomaan teatteria vai tulevatko he vasta silloin kun on ryhmän paine?

Kävin kuuntelemassa somemaailman vinkkejä JES stagella tapahtumassa 9.3.2016. Tapahtumassa oli kaksi todella mielenkiintoista puhujaa. Ensimmäisenä puhujana Ville Kormilainen, joka oli minulle ennestään tuttu Saiturin markkinointikirjan kirjoittajana (joka on muuten tosi hyvä kirja, suosittelen). Muutenhan en tiennyt Kormilaisesta mitään ja hänen somesuosionsa ja näkyvyytensä tuli minulle yllätyksenä.

Mitä minulle sitten jäi käteen Kormilaisen puheenvuorosta?

Markkinoinnin näkökulmasta parhaat vinkit oli, että ei kannata tunkeutua jokaiseen mediaan vaan valita yrityksen imagoon soivat mediat. Sen lisäksi somekanavan tulisi tavoittaa juuri oikea asiakasryhmä. Sen jälkeen kun on valinnut omat kanavansa, on etsittävä uusia kulmia somesisältöön eikä toistaa sitä samaa mitä muut jo tekevät. Sisällön kuitenkin kannattaa olla riittävän yksinkertaista.

Saaks jakaa?-esityksen kannalta tärkeimmät tärpit tulivat siinä, kun Kormilainen kertoi Snapchatin, Insagramin ja Periscopen olevan ne mediat missä 8-14 vuotiaat hengailevat eniten ja siellä varmasti todella moni nuorista on joutunut kokemaan ikäviäkin kohtaamisia. Kormilainen nosti esille nuorten halun salakuvata koulukavereita tunneilla ja olla aina parempi ja antaa siloitellun kuvan omasta elämästään. Miten noihin medioihin sitten voisi lähteä markkinoimaan?

Tulevaisuutta varten kirjoitan tähän vielä ylös listan vinkeistä miten kannattaa brändätä itseään henkilönä (mutta uskon kyllä, että nämä pätevät aivan hyvin yrityksenkin brändäykseen):

      Ole aito

      Ole systemaattinen

                Ole erilainen

                Ole ärsyttävä

                      Ole hyödyllinen

+ Muista agendasi!

Toisena puhujana oli Johannes Karjula, joka ei halua tulla tunnetuksi Satokausikalenterin taustavoimana, mutta siitä minä hänet ennen tuota iltaa tiesin. Karjula kertoi paljon myynnistä ja markkinoinnista ja nappaan tähän blogiin nyt markkinointiin liittyviä neuvoja.

-       Tärkeintä kaikessa markkinoinnissa on sen mittaaminen. Paljonko kauppaeuroja          saavutetaan markkinointieuroilla?

-       Maksullista markkinointia ei kannata pelätä, mutta sitä kannattaa testata ja mitata

-       Paraskin viraalisisältö ei jaksa elää kuin muutaman päivän

-       Kommentoi ja osallistu keskusteluun, ole omaa mieltä mutta ymmärrä toisia

-       Keskity lisäarvoon!

-       Älä siis pilaa asiakkaidesi arvokasta vapaa-aikaa

-       Muista erot eri somekanavien välillä

-       Aja asiakkaat sinne mistä he voivat tehdä kauppaa

-       Määrä korvaa laadun

Näiden herrojen puheenvuorojen jälkeen itsellä on kyllä jo vähän selkeämpi kuva miten tätä forumteatteriesitystä lähdetään markkinoimaan. Pitää vaan miettiä kohderyhmät ja heidän somekanavat tarkkaan. Olla ärsyttävä, mutta ei liian ärsyttävä. Mitata ja testata. Eiköhän tästä yksi markkinointisuunnitelma saada aikaan!

-Jenna