Some ja nuoret

Mitä kaikkea se sosiaalinen media oikein tarkoittaa? Aikuisten kanssa keskutellessa saa helposti sellaisen kuvan, että sosiaalinen media olisi lähinnä synonyymi Facebookille. Aikuisten kyllä tietävät WhatsAppeista, Snapchateistä ja Instagrameista, mutta jostain syystä eivät ainakaan puheessa niputa niitä sosiaaliseen mediaan. 

Halusin tutustua ennen tämän teatteriprojektin alkua vähän tarkemmin siihen, mitä nuoret ajattelevat sosiaalisesta medista. Olen lukenut blogikirjoituksia, katsonut videoita, lukenut muutamaa aiheelle pyhitettyä tutkimusta ja pari nuortenlehteä jotka keskittyivät sisällössään someen. Tiedän nyt ainakin sen, että sosiaalisen median kanavia on todella paljon. Jopa niin paljon, että ne saattavat alkaa ahdistamaan nuoria itsejäänkin. 

Tässä teatteriprojektissa "nuorilla" tarkoitetaan lähinnä yläasteikäisiä. Minä kuuluin sen ikäisenä IRC-galleriaan, ii2.orgiin ja mesetin. Kaikki tapahtui tietokoneella, koska älypuhelimia ei ollut. Meillä ei ollut kotona internettiä, joten sen käyttö oli rajattu lähinnä kouluaikaan. Meidän koulussamme oli silloin viisi tietokonetta ja 120 oppilasta. Nykyään internet on melkein kaikkien mukana koko ajan. Tarvitsee vain ojentaa käsi ja saa ajan kulumaan, eikä tarvitse keskittyä ympärillä olevaan maailmaan. 

Nuoria ajaa monelaisiin somen kanaviin yleensä se, että muutkin käyttävät niitä. Yhtenä vaikuttimena liittymiseen on myös halu vaikuttaa. Tälle halulle kuitenkin harvoin tehdään mitään blogitekstiä, aiheelle omistettua facebookprofiilia tai vlogipostausta suurempaa. Oletetaan ehkä mahdollisen yleisön tarttuvan aiheeseen ja hypettävän sitä eteenpäin. Harvoin mikään asia nousee ilmiöksi ilman isompaa panostusta, vaikka niin ehkä oletetaankin tapahtuvan, koska ilmiöistä yleensä kuullaan kavereilta eikä mediasta.

Monessa näissä läpikäymissäni lähteissä nostettiin esille kiusaamisen moninaisuus. Kiusaamista saattaa tapahtua kaikissa somen kanavissa joihin nuori on luonut tunnukset. Mietin niitä nuoria, jotka tahtoisivat internettiin pakoon esimerkiksi koulukiusaamista, mutta se ei onnistu koska heitä kenties kiusataan myös internetissä. Tämän seurauksena heidän sosiaaliset suhteensa melkein väkisinkin kaventuvat. Netistä kyllä löytää kaltaistaan seuraa, mutta joskus sitä täytyy todellakin osata kaivaa. Ne löydettyään pitää sitten toivoa, etteivät kiusaajat löydä sinne perässä.

Nuorten teksteissä tuli ilmi myös se, että mikäli joku ei ole rekisteröitynyt lähes kaikkiin yhteisön käyttämiin somen palveluihin, on vähän outo. Teini-iästä selvinneitä ihmisiä ei yleensä enää haittaa olla vähän outo, mutta nuorille se voi olla kova pala. Jos tähän yhteisön painostukseen vielä lisätään pelko kiusatuksia tulemisesta näissä kyseessä olevissa somen kanavissa, voi ahdistus kasvaa suunnattomaksi. Snapchatin suosituimmissa aiheissa on muista salaa otetut kuvat esim koulussa. 

Kaikissa materiaaleissa joihin tutustuin, mainittiin kiusaamiseen puuttumisen tärkeys. Näitä puuttumisen keinoja vain ei annettu montaakaan. Yksi keino mainittiin monta kertaa; luotettavalle aikuiselle kertominen asiasta. Valitettavasti aikuisetkin saattavat olla kädettömiä nettikiusaamisen edessä, koska he harvoin edes käsittävät mistä oikeasti on kyse. Ratkaisuna saatetaan edelleen nähdä älypuhelimen takavarikointi, sittenhän nuori ei joudu kohtaamaan nettikiusaamista puhelimensa kautta. Silloin hän tosin ei voi pitää yhteyttä edes niihin ystäviinsä jotka eivät kiusaa ja joilta hän saa voimaa. 

Viimeisen 20 vuoden aikana on vahvistunut kaksi toisiaan ruokkivaa trendiä, jotka varmasti vaikeuttavat ongelmiin puuttumista. Nuoret viettävät entistä enemmän aikaa yksin ja niin, että he kokevat olevansa ilman muiden läsnäoloa. Samalla perheaika on vähentynyt ja sosiaalinen media on houkutellut myös vanhemmat älypuhelimien pariin vapaa-ajalla. Vanhempien voi olla entistä vaikeampaa käsittää nettikiusaaminen, koska he saattavat viettää lähes kaiken nettiaikansa verkkokaupoissa, keskustelupalstoilla tai muilla sellaisilla sivuilla, jossa suoraa kontaktia toisiin ei oteta vaan ikäänkuin vain tarkastellaan sivusta. Samalla lasten kynnys kertoa näistä asioista voi nousta liian suureksi. Ongelma on siis todellakin monisyinen.

Koska Teatterikoneen Saaks jakaa?-esitys pohjaa somessa tapahtuneisiin negatiivisiin kohtaamisiin, olen koettanut tarkastella aihetta samasta kulmasta. Sain materiaalista lähinnä vahvistusta jo olemassaolleelle kuvalle nuorista ja somekäytöstä.  

Teatterikoneen forumteatteriesityksissä nuoret pääsevät halutessaan katkaisemaan näytellyn tilanteen ja muuttaa sitä. On mielenkiintoista nähdä millaisin keinoin tilanteisiin tullaan puuttumaan, ja miten ne vaikuttavat asioiden kulkuun. Esityksistä saa varmasti ideoita myös oman elämän tilanteisiin.

Suosittelen lopuksi muutamaa dokumenttia ja tutkimusta

Media lapsiperheessä 2015. Anja Riitta Lahikainen, Tiina Mäkelä, Katja Repo (toim.)

Cyber Bully - Documentary

Forumteatterityöpaja

Teatterikone piti maanantaina forumteatterityöpajan, johon me opiskelijatkin pääsimme mukaan. Minulla ei ollut aikaisempaa kokemusta forumteatterista, enkä rehellisesti sanottuna edes tiennyt mitä se tarkoittaa, joten työpaja tuli ainakin minulle ihan tarpeeseen. 

Alussa lämmittelimme leikkimielisesti kehomme ja mielemme erilaisilla tehtävillä (piti mm. esittää pesukonetta pareittain). Sitten jaoimme porukan n. kolmen hengen ryhmiin, jossa kävimme läpi omia ikäviä kokemuksia sosiaalisesta mediasta, joka on Saaks jakaa?-forumteatteriesityksen teemana. Meidän ryhmässämme vain yhdellä oli ikävämpi kokemus sosiaalisesta mediasta. Toki itsellänikin joitain hieman ikäviä kokemuksia on, mutta ne eivät olleet kuitenkaan kovin henkilökohtaisia tai mielestäni merkittäviä. 

Jokainen ryhmä valitsi yhden aiheen, josta tehtiin näytelmä ja se esitettiin muille. Meidän ryhmä teki näytelmän henkilöstä Mirjami, joka oli jätetty yläasteella luokkansa ulkopuolelle. Nyt Mirjami oli jo aikuinen ja yläasteen aikaisella luokalla oli tulossa luokkakokous. Hän sai tietää tapahtumasta Facebookin kautta, kun hän löysi suljetun ryhmän. Hän ei kuitenkaan saanut kutsua ryhmään eikä luokkakokoukseen, vaikka olisi halunnut. Mirjami tapasi myöhemmin kaksi luokkakaveriaan, jotka olivat matkalla luokkakokoukseen, mutta ei edelleenkään onnistunut pääsemään mukaan. Esityksen loputtua "jokeri" eli juontaja kysyi katsojilta kuka oli esityksen päähenkilö, mistä esityksessä oli kyse, ja olisiko päähenkilö voinut tehdä jotain toisin. Kun todettiin, että olisi voinut tehdä jotain toisin, esitys aloitettiin alusta ja siinä kohtaa kun katsoja koki että päähenkilö voisi tehdä jotain eritavalla, hän sanoi "stop" ja pääsi itse näyttelemään kohtausta uudelleen. Kävimme läpi pari erilaista versioita ja lopputuloksena päähenkilömme Mirjami sanoi yhdelle kiusaajistaan: "Ai sä oot menossa sinne, no kuule en mä sit edes halua tulla sinne luokkakokoukseen.", ja näin hän  ns. voitti tilanteen, eikä jäänyt roikkumaan menneisyyteen. 

Meidän näytelmän lisäksi kävimme vielä läpi kaksi muuta näytelmää. Oli todella valaisevaa käydä erilaisia kokemuksia läpi ja nähdä kuinka päähenkilön erilaiset valinnat, tavat ja suhtautuminen vaikuttivat tarinaan. Forumteatteri on siis mielestäni kätevä tapa käsitellä vaikeita asioita!

Ja vaikka aihe onkin vakava, teimme silti kaikki esitykset huumoria käyttäen!

Pidimme työpajan Galleria Beckerissä, jossa oli esillä taiteilija Auli Halttusen töitä.

- Katre

Forumteatteria vuosien takaa

Ajattelin kirjoittaa näin etukäteen ajatuksiani forumteatterista. Toivon ja uskon, että käsitykseni muokkautuu tämän projektin varrella. Olemme menossa huomenna saamaan pienen esimaun siitä, mitä forumteatteri pitää sisällään. Minä tiedän jo. Tai ainakin siis luulen tietäväni.

Se, mitä minä tiedän forumteatterista, pohjautuu täysin käytännön kokemukseen. Teoriassa en siis tiedä forumteatterista mitään. Olen tehnyt forumteatteria vuosia sitten nuorisoteatterissa näytellessäni. Käsittelimme nuorten alkoholin käyttöä. Kiersimme esityksen kanssa kaikki Pohjois-Karjalan kasiluokat läpi.

Näytelmä kertoi tytöstä, joka teki eräänä kohtalokkaana iltana liian monta huonoa valintaa ja häntä hyväksikäytettiin. Näytelmän tarkoitus on herättää katsojaa ajattelemaan miten monessa kohdassa ihminen voi tehdä erilaisen valinnan ja päätyä aivan toisenlaiseen lopputulokseen. Ja vaikka tekisikin toisenlaisia valintoja, ne eivät aina vie niin yksinkertaisesti haluttuun lopputulokseen.

Saimme näytelmäosuuden käsikirjoitettuna ja harjoittelimme sitä muutaman kuukauden ajan. Teimme kiertuetta kolmella eri miehityksellä, ettei kenellekään tulisi liian paljon poissaoloja omasta koulusta. Yhdessä näytelmässä oli kolme kaverusta, yhden isoveli ja äiti. Meidän ohjaajamme kiersi urheasti kanssamme jokaisen paikan läpi. Taisin kyllä itsekin lukion viimeisellä luokalla ollessani olla mukana melkein kaikilla keikoilla.

Forumteatterin rakenteesta kerron lyhyesti, koska uskon, että siihen palataan täällä blogin puolella myöhemmin syvemmin. Ennen esitystä yleisöä lämmitellään. Meidän kiertueella lämmittely tapahtui tietovisoilla ja yhteisellä juttelulla, olimme kaikki siinä osallisina tasavertaisina. Ohjaajamme piti kuitenkin tilanteen hallussaan ja me näyttelijät saimme siten tutustua paremmin yleisöömme.

Lämmittelyn jälkeen esitimme näytelmän. En muista esityksestä kovin paljoa, luulen että jännitin aika paljon. Kasiluokkalaiset ovat kova yleisö. Esityksen loputtua ohjaajamme alkoi purkamaan näytelmää yhdessä yleisön kanssa: Mitä olisi voinut tehdä toisin? Usein improvisoimme itse yleisön ehdotuksien pohjalta, mutta muutamia kertoja saimme lavalle uusia näyttelijöitä ratkaisemaan tilanteita. Joinakin päivinä saimme asiat käännettyä hyvin ja toisina kysymyksiä jäi vielä auki. Tärkeintä oli kuitenkin se, että kaikki tiesivät, että omilla valinnoilla on seurauksia.

Suurin osa esityksistä oli koulujen liikuntasaleissa, jotkut olivat luokissa tai auditorioissa. Toivoimme, että esityksen yleisöksi tulisi korkeintaan 30 oppilasta, että saisimme heidät kaikki istutettua yhteen kaareen kuitenkin niin, että kaikki näkisivät hyvin. Halusimme olla samalla tasolla heidän kanssaan myös esityksen ajan. Kynnys juttelemaan ja lavalle tulemiseen pieneni, kun olimme jo valmiiksi niin sanotusti iholla. Auditorioissa kukaan ei tainnut tulla lavalle ja keskustelua oli hankalaa saada aikaan asetelman takia.

En tiedä kuinka moneen nuoreen saimme tehtyä lopulta vaikutuksen, mikä näin jälkeen päin vähän harmittaa. Parasta oli kuitenkin huomata, miten rohkeasti he osallistuivat meidän kanssa keskusteluun esitysten jälkeen ja jopa ennen sitä. Luulen, että heidän oli helppo jutella meille, oltiin kuitenkin melkein saman ikäisiä ja käyty läpi samoja asioita. Me ei tultu saarnaamaan nuorille. Me tultiin sanomaan, että ”hei, me ollaan oltu joskus ihan samassa tilanteessa, jutellaan, jos haluatte”.

Oli myös hienoa saada nuoria innostumaan teatterista. Teimme kuitenkin samalla hyvää teatteria, vaikka sanoma taustalla oli vielä suurempaa. Muistaakseni yksi nuori tuli jopa uuden näytelmän harjoituksiin asti.

Tämän jätän ehkä viimeiseksi ajatukseksi johon voi palata myöhemmin: minut huonolta elämältä ja vääriltä valinnoilta pelasti teatteri ja taide. Taide itsessään on jo niin tärkeää ja voimaannuttavaa, että en tiedä miksi siitä pitää tehdä tuote. Tai ymmärrän, mutta haluaisin vaan loputtomasti ihmetellä sitä. Ei minua taiteen soveltava käyttö pelastanut vaan taide itsessään, niin miksi on olemassa termi taiteen soveltava käyttö? Ja mitä se oikeasti tarkoittaa?

Kulttuurituottajat projektin kimpussa

Aluksi faktat pöytään.
Humanistinen ammattikorkeakoulu. Neljä kulttuurituottajaopiskelijaa. Projektitoiminta 5 opintopistettä ja Taiteen soveltava käyttö 5 opintopistettä. 270 työtuntia per opiskelija. Työelämäkumppanina Teatterikone. Projektina Saaks jakaa?-forumteatteriesitys.

Tämä on siis aivan virallinen projekti, johon kuuluvat ideapaperi, projektisuunnitelma, projektisopimukset sekä projektiraportti. Ideapaperi on tällä hetkellä valmiina ja sen pohjalta lähdemme tähän projektiin sukeltamaan. 

Olemme mukana Saaks jakaa?-esityksen tuotannossa kokonaisvaltaisesti. Tartumme mm. markkinointiin, esityksen vaikuttavuuden mittaamiseen ja esityksen tekniseen tuotantoon. Olemme myös auttamassa Saaks jakaa?-forumteatteriesityksen myyntiä kouluille syksyksi 2016. Näistä kaikista aiheista kirjoittelemme sitä mukaa lisää, kun pääsemme niihin käsiksi.

Tarkastelemme tuotantoa myös ulkopuolisen silmin. Teatterikone ei ollut kenellekään meistä aikaisemmin tuttu muuta kuin nimenä.

Teatterikone on jyväskyläläinen ammattiteatteri, joka käyttää paljon soveltavan teatterin eri muotoja. Heillä ei ole omaa esitystilaansa vaan tilat vaihtuvat esitysten mukaan. Esitysten lisäksi Teatterikone järjestää erilaisia koulutuksia. Erityisyytenä heistä vielä mainittakoon, että he tekevät pääasiassa kantaesityksiä. Mielestäni tämä on hurjan hienoa ja rohkeaa. Lisää Teatterikoneesta voi käydä kurkkaamassa täältä: http://www.teatterikone.fi/

Teatterikone tarttuu tänä keväänä kuumaan aiheeseen. Saaks jakaa?-forumteatteriesitys pohjautuu nuorten omakohtaisiin kokemuksiin sosiaalisen median maailmasta. Teatterikone kerää tarinoita, joiden pohjalta he työstävät forumteatteriesityksen. Se mitä tämä näytelmä tulee pitämään sisällään on vielä siis meille kaikille arvoitus. Myös forumteatteri käsitteenä ja toimintatapana on vielä monelle meistä tuntematonta aluetta.

Tämän blogin tarkoitus on tehdä meidän työ läpinäkyväksi ja meidän kautta tekin lukijat siellä pääsette kurkistamaan teatterin kulisseihin!

Ketä me ollaan?

Tässä pienet esittelyt meistä neljästä.

• Minun nimeni on Jenna ja sain kunnian aloittaa tämän blogin kirjoittamisen. Opiskelen kulttuurituottajaksi. Vielä pari vuotta edessä ja kohta kaksi takana! Se, miksi ylipäätään tälle alalle päädyin, on puhtaasti teatterin ansiota tai syytä, miten sen nyt ottaa. Olen nyt tässä aikani vältellyt teatterin tekemistä, mutta niin se vain on, että teatteri on lähinnä sydäntäni. Minua kiinnostaa teatterin kaikki muodot ja nyt kuuman keskustelun alla oleva taiteen soveltava käyttö on tämän projektin tarkastelukulma. Miten taide vaikuttaa ihmiseen ja miksi siitä on tehtävä tuote? Millainen on hyvää taidetta? Milloin taide on merkityksellistä ja tarvitseeko sen olla? Tämmöisiin kysymyksiin haluaisin ainakin täällä blogissa pureutua.

• Moi, mun nimi on Ville, mutta voitte kutsua myös Kultapojaksi. Tällä hetkellä elämääni kuuluvat pääsääntöisesti valokuvaaminen, musiikki useassa muodossaan, loistavat televisiosarjat (Downton Abbey pyörii parasta aikaa) sekä taitavien ystävieni kanssa hengailu. Teatterin parissa vietin useita vuosia peruskoulu- sekä lukioaikanani. Kokemusta on pienen paikkakunnan musikaaliprojekteista sekä perinteikkäämmistä kesäteattereistakin. Puolitoista vuotta sitten Jyväskylään muutettuani sain useita ystäviä eri teatteripiireistä ympäri kaupunkia, muun muassa tämän takia kiinnostus teatteria kohtaan on kovassa kasvussa. Saaks jakaa? –projektissa minua kiinnostaa teatterin tekninen tuotanto, sekä Teatterikoneen viestintä niin sisäisesti kuin ulkoisestikin. Toivon sekä uskon, että projektin myötä teatterin varsinainen tekeminen avautuu minulle uudella tavalla pelkän lavatyöskentelyn lisäksi.

• Olen Katre, toisen vuoden kulttuurituottajaopiskelija. Olen nuorempana kilpaillut ja esiintynyt paljon muodostelmaluistelun kautta, ja nykyään esiinnyn mm. tankotanssin parissa. Esittävä taide on lähellä sydäntäni, joten siksi tuntuikin luontevalta ja mielekkäältä osallistua Saaks Jakaa? - forumteatterin projektiin.

• Olen Eveliina ja opiskelutovereideni kaltaisesti tarkoitukseni on valmistua kulttuurituottajaksi. Elämäntapaani kuuluvat kissat sekä käsityöt. Peruskouluaikaan olin mukana monissa teatteriprojekteissa joita tuotimme pääosin ystäväpiirini kesken. Koulun päätyttyä en ole juurikaan teatteria tehnyt, katsonut kylläkin. Kesällä 2015 innostusta teatterin kulisseihin tuli heräteltyä uudestaan kun tein kesäopintoja Jyväskylän Kesän teatteriohjelmiston parissa. Olen innokas oppimaan lisää, joten Saaks jakaa?-projektin myötä avautuva forumteatterin maailma on tervetullut.